Janne Kanervisto

Yleislääketieteen erikoislääkäri Janne Kanervisto

1. Kerro lyhyesti työnkuvastasi

Toimin yleislääketieteen erikoislääkärinä kahdessa eri lääkärikeskuksessa. Pidän tavanomaista yleislääkärin vastaanottoa ja lisäksi tutkin ja hoidon unihäirilöpotilaita. Moni mieltää yksityislääkärin toimenkuvan ”flunssapolin” pyöritämiseksi, mutta olen tästä täysin eri mieltä. Työnkuva on monipuolinen sekä potilaiden ikäjakauman että sairauksien kirjon suhteen.

2. Kerro miten päädyit nykyiseen työhösi?

Olen aina halunnut vaikuttaa oman työni sisältöön ja aikataulutukseen ja se onnistuu parhaiten yksityispuolella. Yleislääketieteeseen päädyin kokeilemalla ensin siipiäni muun muassa sisätaudeilla, geriatrialla sekä fysiatrialla. Totesin, että yleislääkärinä kohtaan potilaita kaikilta erikoisaloilta ja voin kehittää itseäni lääkärinä mihin suuntaan vain tahdon.

3. Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on toki potilaat ja pitkäaikaiset potilassuhteet. Työn monipuolisuus jaksaa myös ilahduttaa vuosi vuoden jälkeen. Lisäksi nautin siitä, että yrittäjänä voin itse määritellä mihin suuntaan haluan omaa osaamistani kehittää ja kuinka paljon voin esimerkiksi käydä koulutuksissa. 

4. 

Yleislääkärin työ on monipuolista ja kokonaisvaltaista.